Killin yhdistys

killinkvtuki

OLLIN SYYSKÄVELY

Lauantaina äiti sanoi minulle, että nyt lähdetään ulos. Minä reippaana viitoin heti, että ulos ja lähdin etsimään kenkiäni. Äiti auttoi minulle vaatteet päälle. Mentiin lähimetsään, jossa tykkään kävellä. On ihanaa kävellä niin, ettei äiti kokoajan komenna "ei sinne", "tule tänne". Metsässä saan kulkea vapaasti eikä autojakaan tarvitse pelätä lainkaan. Minulla oli kova vauhti päällä. (kuva 1)

Käytiin lähikoulun pihallakin vähän kiipeilemässä kallioilla. Kokeilin minä isoa kiipeilytelinettäkin, mutta olen vielä liian pieni kiipeämään siihen. Matkan varrelta löysin ihania ruusunmarjapensaita. Ennen kuin äiti ehti huomata, syöksyin suinpäin puskaan.  (kuva 2) Se oli minusta kivaa, mutta äiti sanoi että oksissa on piikkejä. Niinpä hän esti minun seuraavat syöksy-yritykset. Se ei tuntunut minusta kivalle. Syöksyminen puskiin on niin hauskaa!

Kotiinpäin mennessä äiti kehui minua miten hyvin olen kävellyt koko matkan. Yhtäkkiä kuitenkin tunsin miten kaikki energia lähti minusta ja lysähdin makaamaan polulle. (kuva 3) Äiti yritti saada minua liikkeelle lupaamalla, että pääsen kotona kylpyyn. En vaan jaksanut nousta ylös. Sanoi hän myös, että saisin kotona popcornia, minun suurta herkkua. Sekään ei kuitenkaan auttanut, niin väsynyt olin. Jonkin ajan kuluttua äiti luovutti ja tuli hakemaan minut. Olen mukamas jo aika painava poika. Höpönhöpö sanon minä, hyvin se äiti minua jaksoi kantaa. Lähellä kotia jaksoin taas jo kävellä. Kotona meninkin suoraan kylpyyn ja sen jälkeen sain syödä popcornia!